SUVI NIEMINEN

PERSONAL TRAINER / LIIKUNTANEUVOJA / RAVINTOVALMENTAJA

Kuka olen?
Olen 25-vuotias valmentaja sekä fitnessurheilija. Valmistuin Suomen Urheiluopistosta personal traineriksi ja liikuntaneuvojaksi keväällä 2021.
Omaa treenitaustaa löytyy vuodesta 2014. Tällä hetkellä mielenkiintoni on fitneksen puolella ja tavoitteenani on kilpailut.
Kiinnostuin valmentamisesta jo ennen opiskeluaikojani ja kiinnostus kasvoi opiskelujeni myötä.
Haluan valmentaa ihmisiä aloittelijoista urheilijoihin. Erityisesti olen perehtynyt valmennukseen, joka tähtää lihasmassan kasvuun ja kehittymiseen sekä painon pudotukseen.
Urheilijoiden valmentamisessa minua kiinnostaa lajikohtainen oheisharjoittelu ja siihen liittyvä vahvuuksien sekä heikkouksien kehittäminen.

Kohti pitkäaikaista ja pysyvää muutosta.
Valmennusfilosofiani perustuu kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja yksilönä kehittymiseen. Pidän tärkeänä valmentajan ja valmennettavan välistä luottamussuhdetta ja sitä kautta pitkäaikaisten muutosten saavuttamista.
Valmentajana autan sinua oppimaan ja ymmärtämään kokonaisuuksia sekä kehittymään niiden kautta tavoitteissasi. Kokonaisuus muodostuu treenistä, ravinnosta, levosta sekä palautumisesta ja painotan näitä valmennuksissani.
Pitkäaikaisten muutosten saavuttamiseksi tarvitaan paljon säännöllistä ja progressiivista tekemistä, mutta ennen kaikkea liikunnan ilon sekä arjen mielekkyyden löytämistä. Päämäärääkin tärkeämpää on nauttia siihen johtavasta matkasta!

Valmentajan rooli
Valmentajana olen ymmärtäväinen ja ihmisläheinen, mutta myös vaativa.
Annan itsestäni valmentajana paljon ja odotan samaa myös valmennettavaltani. 
Jokaisen valmennettavan kanssa asetetaan henkilökohtaiset tavoitteet ja laaditaan suunnitelma niiden saavuttamiseksi. Suunnittelen tavoitteeseen tähtäävän valmennuskokonaisuuden ja motivoin onnistumaan.
Oli tavoitteesi mikä tahansa, sitä ei saavuteta viikossa eikä parissakaan.
Tämän takia on tärkeää, että olet valmis sitoutumaan valmennukseen ja tekemään yhteistyötä kanssani.
Onnistumisen tunne on uskomaton ja haluan, että jokainen valmennettavani kokee sen!

Haasteet luovat mahdollisuuksia.
Urheilijana olen tottunut kehittämään itseäni jatkuvasti. Valmentajana tavoitteenani on kehittyä monipuolisemmaksi ja kouluttautua alalla lisää. Jokainen meistä on yksilö ja sen huomioiminen kehittää valmennettavan lisäksi myös valmentajaa.

Päättäväisyys ja pitkäjänteisyys ovat auttaneet minua kohti omia tavoitteitani. Haluan antaa sinullekin mahdollisuuden saavuttaa omat tavoitteesi!

Ja se mahdollisuus on juuri nyt!